...Ja mikä ihmeen liikuntalääketieteen erikoislääkäri

Urheilulääkäri, liikuntalääkäri yms. ovat termejä, joilla saatetaan meitä kutsua. Urheilulääkäri on yleisesti käytetty termi mediassa alastamme, mutta käytännössä urheilulääkäriksi voi tituuleerata itseään lääkäri kuin lääkäri, jolla on kiinnostuksen aiheena urheilu tai lajitaustaa ja haluaa urheilijoiden kanssa toimia. Varsinaisia pitempiä koulutuksia yms. tähän ei vaadita. Ongelmalliseksi koen termissä sen, että se sitoo meidät liiaksi urheiluun ja antaa kuvan, että liikuntalääketieteen erikoislääkäri olisi vain urheilijoiden parissa toimiva lääkäri.

Toki on kollegoita, jotka valitsevat ja haluavat olla pelkästään urheilun parissa, mutta itse en kuulu siihen porukkaan. Toimin kyllä ja tykkäänkin toimia urheilijoiden kanssa, mutta kyllä annettavaa omasta mielestä olisi kaikille. Yleisesti ongelmana on myös se, että erikoisala on yleisesti huonosti tunnettu niin terveydenhuoltoalalla kuin julkisessa terveydenhuollossa. Suurin osaa meistä työskenteleekin yksityisellä alalla tai säätiöissä yms.

Faktoja

Tuoreimman valtioneuvoston erikoislääkäri tarpeen arvion mukaan työikäisiä liikuntalääketieteen erikoislääkäreitä (alle 65 v) oli 2018 vuonna 26, kun esimerkiksi ortopedejä on 489 ja fysiatreja 144. Eli voidaan puhua vähäisestä määrästä. Valmistuvia vuositasolla on 1-2. Eli ei tietenkään tarvitse miettiä miksi olemme niin huonosti tunnettu ala. Tällä hetkellä meidän koulutuksemme tapahtuu seuraavissa paikoissa:

  • Helsingin Urheilulääkäriasema (Helsingin yliopisto)
  • Kuopion Liikuntalääketieteen tutkimuslaitos (Itä-Suomen yliopisto)
  • Tampereen Urheilulääkäriasema (Tampereen yliopisto)
  • Oulun Liikuntalääketieteellinen klinikka (Oulun yliopisto)
  • Paavo Nurmi –keskus (Turun yliopisto)
  • Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskus (Itä-Suomen yliopisto tai Tampereen yliopisto)Tulevaisuudessa tahtotila olisi tietenkin, että täällä pohjoisessa voitaisiin kouluttaa erikoislääkäreitä esim. yhteistyössä Oulun liikuntaklinikan kanssa.

    Tosiaan tässä blogissa yritän hieman selventää mitä me osaamme. Tähän voisin suoraan kopioida ensimmäiseksi tutkintovaatimukset, jotka ovat seuraavat:

    Liikuntalääketieteen erikoislääkärin tulee:

  • tuntea liikunnan terveysvaikutukset ja osata käyttää liikuntaa ja liikuntahoitoa terveyden edistämisessä sekä sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa sekä hallita liikunnan yhteydet yksilön ja väestön terveyteen ja liikunnan vaikutusten suuntaaminen siten, että sillä on terveyttä säilyttävää, edistävää tai kuntouttavaa vaikutusta ​
  • hallita terveyden, toimintakyvyn ja fyysisen suorituskyvyn mittaamisessa, selvittämisessä ja diagnostiikassa keskeisten arviointi-, mittaus- ja diagnostisten menetelmien käytön ja teorian (käyttöalueet, ominaisuudet, suoritustapa, tulosten tulkinta, palvelujen saatavuus) ​
  • tunnistaa liikuntaan liittyvät riskit (vammat, infektiot, sydäntapahtumat) ja hallita näiden ehkäisy, diagnostiikka, hoito ja kuntoutus sekä paluu liikuntaan protokolla
  • pystyä toimimaan urheilujoukkueen, -seuran tai -lajiliiton lääkärinä ​
  • hallita eettisesti kestävän urheilun periaatteet sekä antidoping-säännöstö ja dopingtestauksen toteuttaminen ​Urheiluun perehtymistä vaaditaan paljon, mutta tämä on kuitenkin hyödyllistä myös ei-urheilevan väestön hoitamisessa. Monesti sieltä saadaan hyviä hoitomalleja ja käytäntöjä joita voidaan hyödyntää esim. työterveyden asiakkaisen kanssa ja toisinpäin.

    Käytännön esimerkkinä otetaan vaikka raudanpuuteasiat. Paljon treenaavilla urheilijoissa voi herkästi esiintyä raudanpuutetiloja, joita pyritään sitten selvittämään ja hoitamaan, jotta urheilija saadaan pysymään huippukunnossa. Kyseinen puutostilahan voi aiheuttaa hankalia oireita myös työikäisissä liikuntatasosta riippumatta. Useinhan kuitenkin on, että asiaan ei välttämättä panosteta tarpeeksi. Syynä voi olla väheksyntä, tiedon puute yms. Joka tapauksessa asian kanssa tulee painittua aika paljon, jonka vuoksi esimerkiksi raudanpuuteasioista on tullut paljon tietoa, jota soveltaa sitten hoidoissa.

    Toisena esimerkkinä ”Ylikunto”. Jos vertaamme urheilijan ylikunto-oireita toimistotyöntekijän burn-outtiin niin oirekuvat ovat samanlaiset, koska molemmissa tapauksissa kyse on elimistön ylikuormituksesta. Molemmissa elimistöä kuormitetaan liikaa, psyykkisen ja fyysisen kuorman erot vain vaihtelevat. Taustalla voi olla jokin elimistöllinen ongelma molemmissa tapauksissa. Esim. raudanpuute, kilpirauhasasiat yms.

    Esimerkkejä olisi vielä vaikka kuinka paljon, mutta ei nyt puuduteta teitä, jotka tähän asti päässeet liikaa. Kaikista parashan tietenkin olisi, jos kaikki voitaisiin ennaltaehkäistä, mutta vahingon jo sattuessa parasta on mahdollisimman aktiivinen ja ei-passivoiva ongelman hoito, joka varmasti meidän alalla onnistuu. Ja mikäli ei onnistu niin ohjaamme missä se onnistuu.

    Kaunista kesän jatkoa kaikille.

            Joni Keisala, liikuntalääketieteen erikoislääkäri


Lue myös nämä blogikirjoitukset