Malta vielä pikkuhetki

Otsikon ajatus on monelle tuttu näky teiden varsilta pikaruokaketjun mainostauluista. Kun jaksat vielä vähän aikaa matkustaa, niin taukopaikka odottaa sekä maittava ateria. Maltti on tärkeä myös urheilussa ja liikunnassa eri tasoilla.

Parhaillaan käydään olympiakisoja Pekingissä. Monilla kärkipään urheilijoillakin on ollut erilaisia vaikeuksia harjoituskauden aikana, kuten me kisoja seuranneet olemme kuulleet. Joni Mäki kärsi hengitysongelmista joulukuussa. Valmentajansa kanssa Mäki vihelsi pelin poikki ja laittoi kärsivällisesti itsensä kuntoon, vaikka pääkisoihin oli vain 2 kk aikaa. Ruotsalainen sprinttihiihdon ylivoimainen olympiavoittaja Jonna Sundlingin käsi jouduttiin kipsaamaan marraskuussa eikä hän päässyt maailmacup-kauden avaukseen Rukalle. Tätä kirjoittaessa yhdistetyn normaalimäen kisa on alkamassa. Kaikki tiedämme millaisia vaikeuksia mitalisuosikki Ilkka Herolalla on ollut juuri ennen olympialaisia. Ei optimaalinen valmistautuminen, mutta kaikkien näiden huippu-urheilijoiden yhteinen nimittäjä on maltti. Se, että huipentuuko Herolan kisat olympiamitaliin, on vielä tietysti epävarmaa.

Mäki ja Sundling kuitenkin osoittivat, että aikalisän ottaminen ja kropan kuntoon laittaminen kannatti. On tietysti mahdotonta sanoa heidän kohdallaan, miten olisi käynyt, jos Mäki olisi palannut kisoihin jo joulukuussa tai Sundling olisi hiihtänyt kipeällä kädellä väkisin alkutalven kisoissa. Olisiko hän ollut vielä ylivoimaisempi tai olisiko Mäki kamppaillut olympiavoitosta – tuskin.

Nämä esimerkit osoittavat meille (kilpa)kuntoilijoillekin, että kunto ei romahda hetkessä, kun pohjat ovat kunnossa. Malta siis kuunnella kroppaasi ja levätä, jos olet ollut sairaana, loukkaantunut tai kärsit rasitusvammoista. Lepo ei tietenkään tarkoita harjoittelun ja liikunnan totaalista unohtamista vaan silloin voit yhdessä valmentajan ja fysioterapeutin tai urheilulääkärin kanssa suunnitella korvaavaa harjoittelua. Sen aikana voit kehittää esimerkiksi heikkouksiasi ja tulet takaisin kuntoutumisen jälkeen entistä vahvempana ja motivoituneempana. Jos huippu-urheilijat, joiden neljän vuoden suuri päämäärä on nyt käsillä, ovat malttaneet tehdä kovia ratkaisuja terveys edellä, niin eiköhän me muutkin uskalleta seurata tuota esimerkkiä.

Jännittäviä kisapäiviä ja liikunnallista kevättä!

 

 

 

 

 

 

 

Tuomas Liikavainio

LT, LitM, yleislääketieteen erikoislääkäri

Lapin Liikuntaklinikka ja Lääkäriasema Terva http://www.laakariasematerva.fi/

Malta vielä pikkuhetki



Muita uutisia