1.10.2021 Lapin Liikuntaklinikka nimenä täyttää kolme vuotta. Juhlan kunniaksi pieni historiikki siitä, miten kaikki lähti liikkeelle. Mukavaa lukuhetkeä!

Tarinamme käynnistyi vuonna 2013, kun yrittäjä, OMT-fysioterapeutti Kari Vinkki, perusti oman yrityksensä Saarenkylän OMT-Fysioterapia Oy:n. Mukaan tuli myöhemmin kaksi muutakin fysioterapeuttia ja pitkään yritys toimikin kolmen miehen voimin.

Vuodesta 2016 lähtien muita työntekijöitä ja ammatinharjoittajia tuli mukaan yritykseen siten, että vuoden 2018 lopulla työporukan koko oli kasvanut kuuteen henkeen. Syksyllä 2018 oli vuorossa uuden toimipisteen avaaminen, kun Lapin Liikuntaklinikka aputoiminimellä alkuun avattu toinen toimipiste aloitti toimintansa Ounasvaaran kupeessa Santasportin pihassa. Mukaan omistajaksi tuli yrittäjä, OMT-fysioterapeutti Pasi Lambacka. Uusina palveluina mukaan tulivat erikoislääkäripalvelut, jotka täydensivät jo aiemmin tarjottuja OMT-fysioterapia-, fysioterapia- ja hierontapalveluita.

Vuoden 2019 lopussa yrityksemme nimi vaihtui kokonaisuudessaan Lapin Liikuntaklinikaksi. Tässä vaiheessa kummankin toimipisteen tilat olivat käymässä pieniksi ammatinharjoittajien lukumäärän kasvaessa. Vuoden 2020 lopussa ammatinharjoittajia oli kaikkineen 15 henkilöä. Uusien toimitilojen mahdollisuuksia oli kartoitettu jo aiemmin, mutta palaset loksahtivat kohdalleen loppuvuodesta 2020. Urheiluopiston pihapiirissä olevan rakennus Kammi 1:n peruskorjauksen myötä yrityksemme pääsi mukaan suunnittelemaan uutta toimitilaa ja siirtymistä kokonaisuudessaan Ounasvaaralle. Elokuussa 2021 toiminta päästiin viimein muuttamaan täysin uusittuihin tiloihin.

Toimintamme ydintehtävänä on ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Tätä tehtäväämme toteutamme tarjoamalla erikoislääkäri-, fysioterapia-, OMT-fysioterapia-, hieronta-, ja psykologipalveluita huippuammattilaisten tuottamina. Kohtaamme asiakkaamme yhteisesti jakamamme arvopohjan mukaisesti – yksilöllisesti, inhimillisesti, kunnioittavasti ja toivoa tuoden, unohtamatta pilkettäkään silmäkulmasta. Työssämme hoidamme kaiken kuntoisia ja kaikin tavoin liikkuvia ihmisiä heidän elinkaarensa eri vaiheissa. Ammattilaiset saman katon alla mahdollistavat myös tiiminä toimimisen ja kunkin ammatinharjoittajan vahvuuksien, taitojen ja osaamisen hyödyntämisen asiakkaidemme kuntoutuksessa.

Kaikki liikkuu, me huollamme! Nähdään Liikuntaklinikalla!

Lapin Liikuntaklinikan tarina



Muita uutisia